sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kisaraportti: Aulanko MTB 2016 – Mestarimiesten jälkeen kolmanneksi

Huikea kotikisa Hämeenlinnassa keräsi kotimaisen kärkipään kuskit kisaamaan Aulangon herruudesta. Mukana olivat muun muassa Jukka Vastaranta, Kusti Kittilä, Toni Tähti, Joonas Pessi, Samuli Visuri ja Teemu Uusi-Piuhari. Team Evocin kaverit palauttelivat vielä tämän tapahtuman aikaan Ranskan reissuaan viikon takaa. Allekirjoittanut oli kotikisassa mukana puolustamassa vuoden takaista voittoaan. Fyysinen isku oli parempi kuin vuosi sitten, mutta oli selvää, että myös kilpailu olisi tänä vuonna huomattavasti kovempaa. Vuoden takainen vauhti ei riittäisi tänä vuonna edes podiumille!

Aulangon puitteet ovat maastopyöräilykilpailulle täydelliset. Haastava kisareitti, miellyttävä kilpailukeskus, kylpylämahdollisuus jne. Tähän kun lisätään erittäin asiansa osaava porukka järjestämään tapahtumaa, ei voi kuin olla erittäin ylpeä oman Tawast Cycling Clubin väestä.

Pyöräilin aamulla kisapaikalle ja pakkasin mukaan kilpailuun tarvittavat kisaenergiat. Kaksi ja puoli pulloa melko laimeaa Gutzyn urheilujuomaa. Sain sovittua täydelliset huoltovälit kotijoukkojen kanssa ja saisin kerrankin nauttia nesteet kisan aikana täysin oppikirjan mukaan. Tämän lisäksi pakkasin 27km kierrokselle kolme geeliä (suhteessa 2 tavallista, yksi kofeiinigeeli) ja toiselle kierrokselle sama (mutta kaksi kofeiinigeeliä ja yksi tavallinen). Olin sekoittanut geelit keskenään pieniin juoksuvyön pulloihin, että ei tarvinnut pelata geelipussien ja roskien kanssa maastossa – toimii ja suosittelen muillekin!

Kilpailun startissa kovia kavereita, allekirjoittanut TCC-oransseissa Kuva: Juha Reinikainen

Kilpailu lähti räväkästi liikkeelle. Jukka Vastaranta löi ammattilaisen elkein liki kaikki peliin heti paukusta ja muut vastasivat kykyjensä mukaan jääden kuitenkin sekunti sekunnilta. Olin päättänyt, että en räjäytä jalkojani kisan kolmeen ensimmäiseen nousuun, tapahtui alussa mitä tahansa. Niinpä Jukan jälkeen kärjessä olivat Toni Tähti, Joonas Pessi ja Kusti Kittilä. Näkötornin laskussa pääsin ottamaan pienen eron kärkimiehiin kiinni ja toin mukanani Teemu Uusi-Piuharin. Muita ei enää juuri näkynyt. Jukka meni siis kärjessä menojaan, ja hetken kuluttua seurasi neljä kuskia: Tähti, Kittilä, Miettinen ja Uusi-Piuhari. Hieman yllättäen Pessi ei tainnut olla kisan alussa parhaimmillaan ja jäi meidän nelikosta vähän kauemmaksi. 

Aulangontorpan jälkeiseen polkuosuuteen minulla oli vahva luotto. Ajattelin, että kotipolkujen tutut ajolinjat olisivat hyödyksi ja niin olivatkin. Parin minuutin jälkeen Toni kärkimiehenä missasi yhden 90-asteen käännöksen ja Kusti meni hieman ohi samalla. Pääsin kuittaamaan itseni kisan kakkospaikalle ja ajamaan tuttua omaa ajoani. Perässä seurasi tiukasti Teemu ja myös Kusti oli hetkessä takaisin letkassa. Sen sijaan Toni jäi ajamaan 20m päähän ja hiljalleen ero alkoi kasvaa. Tonia emme enää kisan aikana nähneet. Saajantiellä sain huollosta täyden juomapullon, jonka olin laskenut riittävän toisen kierroksen Aulangontorpalle saakka.

Saajan hevostallin jälkeen on pari polkua, joita värittävät muutamat pehmeät suo-osuudet. Olin innoissani. Kisaa oli ajettu 40 minuuttia, Jukkaan ero oli minuutin verran ja olin Kustin kanssa samassa letkassa. Tätä ei ollut tapahtunut pariin vuoteen kertaakaan! Tunsin kyllä, että vauhti on vähän liian railakasta siinä mielessä, että myös toisella kierroksella pitäisi pystyä ajamaan vahvasti. Ehkä toivoin mielessäni, että kaikki himmaisivat vähän, tai sitten pystyisin selviämään poikkeuksellisesta löylytyksestä ihmeen kaupalla.. lopulta kumpaakaan ei käynyt, vaan ensivaikutelma jäi totuudeksi. 

Ensimmäisen kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla Kusti kävi vähän matkaa karussa, mutta saimme hänet kiinni Heikkilän tilalle saapuessamme. Tästä on kierroksen päätökseen vain 10 minuutin matka, joten oli selvää, että tulen pysymään Kustin kyydissä kokonaisen kierroksen. Kärkeen Jukkaan kierroksen jälkeen ero oli 50 sekuntia, olimme siis polkuosuudella olleet jopa kärkimiestä vähän nopeampia. Ensimmäisen kierroksen hurjastelu tultaisiin pian mittaamaan toisen kierroksen alun kolmessa kovassa nousussa. Näin kävikin..

Toisen kierroksen 1. nousu: Olmi, Kusti ja Teemu Kuva: Juha Reinikainen

Ensimmäinen nousu Joutsenlammelle mentiin vielä hyvässä yhteistyössä, samoin nousu näkötornille piti kolmikon tiiviisti nipussa. Puikkarinteen laskun jälkeinen kilometrimäki (rakas treenimäkeni) toimi tällä kertaa kakkostilan sinettinä. Kusti lähti painamaan vähän pirteämmällä jalalla eroa metri metriltä ja mäen päällä olimme Teemun kanssa Kustin takana noin 10 sekunnin verran. Teemu ei pystynyt auttamaan vetotöissä, koska hänen juomahuollossa oli jotain häikkää ja seuraavaa täyttä pulloa ei ollut tiedossa. Kusti pääsi siis karkaamaan ja minä päätin ottaa jaloille pienen palautteluhetken. Takareidessä kova 1,5 tunnin tykitys alkoi tuntua kiristävänä tunteena, krampit olivat lähellä. 

Vasen jalkani kramppasikin ennen Saajan hevostallia. Jouduin vielä vähän löysäämään, että pystyisin yhtään tykittämään kisan loppupuolella. Teemu teki muutamia vetotöitä ja sain tärkeitä palautumishetkiä. Poluilla hyödynsin tuttua reittiä ja ajoin niin rennosti kuin pystyin. Ero Jukkaan alkoi kasvaa nopeasti ja Kustikin oli mennyt menojaan jo minuutin päähän. Taaksepäin tilanteesta ei ollut mitään tietoa. Sijat yksi ja kaksi olivat siis selviä. Minä ja Teemu ratkaistaisiin kisa todennäköisesti loppukirissä. Näin tapahtuikin. Päästin Teemun viimeisellä kylpylän kierroksella kärkeen ja ajattelin yrittää ratkaisua samassa kohdassa kuin vuotta aiemmin, eli 200m ennen maalia. Suunnitelma toimi ja sain kolmannen sijan haltuuni. 

 Täpärästi kolmanneksi krampit jaloissa! Kuva: Juha Reinikainen

Oma loppuaikani 2:25 ja osia oli 9 minuuttia kovempi kuin vuonna 2015. Ajettiin siis todella napakasti! Kärkeen eroa kertyi lähes viisi minuuttia ja Kustiin ero taisi olla maalissa vähän yli 1,5 minuuttia. Olen todella tyytyväinen. Maalissa minua odotti vielä tuore pulla ja sain kahvitkin heti käsiini – kyllä kelpasi (kiitos Miia-Maria ja Pinja).

 Kisapyörässä (ROSE DR Z 3) kaikki kohdallaan. Mies useita kiloja starttia kevyempi. Kuva: Juha Reinikainen

Jukka ja Kusti suuntavat kahden viikon päästä lajin EM-kisoihin ja minä jatkan harjoituksia kohti tärkeimpiä tavoitteita. En ole asettanut keväälle oikeastaan mitään erityisiä tavoitteita, vaan yritän rakentaa kisakuntoa heinäkuun tärkeitä kisoja kohti. Talven kuntouttavat treenit Wattbiken päällä ovat olleet kultaakin arvokkaampia ja pystyn jo tässä vaiheessa kevättä ajamaan varsin vahvasti. Tahko MTB ja XCE/XCO:n SM-kisat ovat siis heinäkuussa kiikarissa. Tällä hetkellä näyttää, että olen aikataulussa ja tästä kaudesta voi tulla vielä nautinnollista touhua.

2 kommenttia:

  1. Hieno raportti. Peräpäässä oli himan verkkaisampaa menoa. Nyt kun on mahdollisuus niin kysyn, että minkä verran kotimaan kärkikuskit treenaavat kisakaudella maantiellä? Onko treenit ainoastaan metsässä vai haetaanko rauhallisemman sykkeen lenkit maantieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aleksi kommentista. Kiva kuulla, että olit mukana tapahtumassa! Maastopyöräilyn kanssa ainakin minä suosin pääasiassa mtb-treenejä. Mikään ei sinällään estä ajamasta hiljaa myös maasturilla maastossa. Reittivalinnalla tehdään paljon ja maltti on valttia, jos sykkeet haluaa pitää matalana. Maastossa toisaalta ei kisoissakaan voi välttyä maaston vaihtelulta, johon on hyvä kroppaa valmentaa myös treenien osalta. Minulle toki tulee myös tielenkkejä kauden mittaan. Kyse on kuitenkin enemmän siitä, että nautin hellepäivillä maantielenkistä, jolloin lämmöstä ja auringosta pääsee nauttimaan kunnolla. Tähän voi vielä lisätä sen, että useiden harrastusvuosien jälkeen vanhojen tasojen saavuttaminen onnistuu helpommin kuin kokonaan uuden tason saavuttaminen. Jos vanhat tasot riittää, niin voi treenit suunnitella sitä suunnitelmaa tukevaan malliin.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen