tiistai 6. lokakuuta 2015

Uusi yhteistyökumppani - Wattbike - voimaa ja nopeutta!

http://wattbike.com/fi/

Facebookin urheilijasivua seuraavat ovatkin jo jonkin aikaa tienneet, että Wattbike on lähtenyt mukaan vahvistamaan vahvuuksiani ja kehittämään heikkouksiani urheilijana. Erityisesti Wattbiken kanssa odotan viettäväni aikaa kovatehoisissa harjoituksissa, joihin kisavauhti perustuu. Tarkoitus ei ole korvata yhtäkään treeniä Wattbikellä, vaan tuoda treeniviikkoihin toivottua lisäarvoa. Nyt kehittävät treenit onnistuvat myös talvikaudella ja tämä on äärimmäisen motivoivaa!

Harjoitteluni on jo useamman vuoden ajan perustunut verrattain koviin harjoituksiin ja tiiviseen tuloksien seurantaan myös harjoituksissa. Kesällä olen pystynyt hyvin seuraamaan tuloksiani Stravan avulla, mutta talvella olosuhteet on ulkona pyörän päällä niin vaihtelevat, että todellinen suorituskyky meinaa jäädä vähän hämärän peittoon. Nyt Wattbiken ansiosta pääsen treenaamaan hyvällä motivaatiolla säästä piitaamatta sisätiloissa, koska tiedän, että vastus on aina riittävän kova ja saan treeneistä millin tarkkaa dataa, jolla voin seurata kuntoani ja kehitystäni. 

Ensimmäiset 20min vedot on jo ajettu!

Olen jo heti alkuvaiheessa saanut kerättyä hyviä kokemuksia Wattbiken käytöstä. Nostin Iisalmen maastoduathlon-kisaan fillarikunnon ylös yhdellä 30min täsmätreenillä ja homma pelasi odotettuakin paremmin. Tätä toimiva yhteistyö parhaimmillaan on kilpaurheilijan näkökulmasta.

Tulen kertomaan Wattbiken päällä ajetuista treeneistä täällä blogissa, twitterissä ja Facen urheilijasivulla. Seuratkaahan mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen