sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Maastotriahtlonin SM-kilpailu 5.9.2015 Imatralla - voitto!


Syksyn yksi päätavoite oli tehdä nappisuoritus maastotriathlonin SM-kilpailuissa Imatralla. Tavoite täyttyi parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt on samanaikaisesti cyclocrossin, XCE ja maastotriathlonin Suomen mestaruudet hallinnassa. Kaikki mitä ukosta oli ulos otettavissa, puristettiin Imatralla suoritukseen. Radikaalein osuus oli viimeinen laji, eli 10km maastojuoksu vähillä juoksutreeneillä ja pahasti krampissa olevilla jaloilla. Onneksi maastopyöräosuus meni suunnitelmien mukaan erittäin vahvasti.

Maastotriathlonin SM-kisan taktiikka oli minulle selvä jo viikko ennen starttia.
  • Uinnissa oli vain päästävä rantaan ilman stressiä ja väsymystä. Aikaeroilla ei ole mitään väliä
  • Onnistuttava nopea vaihto pyöräilyyn
  • Riskillä maksimiveto pyörällä, ensin aikaeroa kiinni kuroen ja lopulta omaksi eduksi ajaen
  • Onnistuttava nopea vaihto juoksuun
  • Juoksu pelkällä henkisellä kantilla pakettiin – välittämättä yhtään siitä, että miltä jaloissa tai kropassa tuntuu
Tällä taktiikalla kisaan oli helppo lähteä. Periaatteessa pistin ihan kaiken maastopyöräilyn varaan. Olin treenannut viimeiset viikot maastopyöräilyä ja luotto omaan tekemiseen oli vahva. Edellinen 10km juoksulenkki oli toukokuulta, joten sen varaan ei voinut odotuksia ladata. Kun ei ole odotuksia, ei ole stressiä. Stressin poistaminen uintiosuudelta toimi myös mainiosti. Aikaeroilla, tekniikkamurheilla tai suunnistusongelmilla ei olisi mitään väliä. Piti vaan päästä rantaan ja maallisiin lajeihin mahdollisimman tuoreena.

Ennakkoon olin merkannut muutaman kovimman vastustajan. Gisle Sjöberg, Jiri Vilppola ja Sami Kiehelä ovat jokainen triahtlonissa 4:15-4:30 puolimatkan menijöitä. Gisle on vielä äärimmäisen mahtava uimari ja lisäksi vahva pyörällä ja juosten. Jiri painoi puolimatkan Joroisissa 4:16 aikaan ja on tasaisen kova kaikissa lajeissa. Samilla on tunnetusti hyvä kyky edetä maastossa järvestä nousun jälkeen. Koko kolmikko oli siis äärimmäisen kovia kestävyysurheilijoita. Minun valttini oli pelkästään vahvassa maastopyöräilyssä ja siinäkin olen parhaimmillani 2min pituisissa suorituksissa.

18-asteinen raikas Saimaa oli mahtava uintivesi. Kilometrin uintiosuuden kääntöpaikka tuntui olevan kovin etäällä, mutta en huolehtinut siitä sen enempää. Lähtötorven kajahdettua lähdin rennosti kauhomaan eteenpäin. Märkkäri ei tainnut olla ihan kohdillaan päällä ja tuntui keräävän jonkin verran vettä sisäänsä jarruttamaan. Suunnistus poijuille vei jalkoja turhan syvälle ja eteneminen oli verkkaista. Sykkeet pidin kuitenkin alhaalla ja pääosin keskityin puhaltamaan ilmat pihalle veteen. Sisäänhengitys kyllä hoituu, kun keuhkot ovat riittävän tyhjät. Kääntöpaikalle polskiminen vei aikansa ja vihdoin pääsin kääntämään suunnan kohti rantaa. Matkaa oli vain tolkuttomasti ja suunnistuspoijuja vain yksi siellä 500m päässä. Uinnin jälkimmäinen puolikas ei tainnut minulta mennä ihan optimaalista linjaa, koska koukkasin vahvasti järven selän kautta suunnistuspoijulle. Kauhoin yhä vain ja odottelin, että vihdoin sain jalat osumaan rantaan. Kuulin heti vedestä noustessani, että ero kärkeen on 6 minuuttia. Iso ero, mutta suunnitelman mukaan, asialla ei ollut mitään väliä. Minun kisani oli vasta alkanut.
Vihdoin uinti ohitse, 6 minuuttia kärjen jälkeen. Kuva: Heimo Hellsten

Otin märkkärin pois heti vedestä noustessa. Märkkäri kainalossa pingoin vaihtoalueelle pyörän luokse. Kypärä päähän, Laken ajokengät jalkaan ja boalla molemmat kengät samaan aikaan kiinni. Fillari talutukseen ja cyclocross-asenteella kohti pyöräilyn aloitusviivaa. Hagqvistin Antti kuulutteli, että yleisö odottaa minulta kovaa maastopyöräilyosuutta. Hyppäsin Rosen päälle ja sitten mentiin. Edessä oli 38km fillariosuus Imatran maastoissa. Kiehelän Samin sain kiinni kilometrin ajon jälkeen. Maastoon kääntyessämme huomasin, että Sami tippui samalla hetkellä peesistä. Ohittelin muita kisaajia heti ensimmäisillä kilometreillä. Porukalle iso kiitos siitä, että ohitteluhuutoihini sain tilaa todella kohteliaasti. Vihdoin noin 6km kohdilla näin Jirin selän edessäni ja pääsin kuittaamaan hänen ohitseen rantapolulla. Pudotin samassa rytäkässä ketjuni ja jouduin vähän pysähtymään ketjua nostamaan. Oli tehtävä Jiristä toinen ohitus 150m myöhemmin. Kysäisin ohittaessa Jiriltä, että monta kaveria on vielä edellä. ”Yksi pitäisi olla”, Jiri vastasi. Gislehän siellä oli vielä karkuteillä.

Maastopyöräreitti oli aitoa maastopyöräilyä. Mahtavaa polkua ja hyviä pieniä mäentöppäreitä. Pidin ajossani yllä kovaa intensiteettiä ja wattia meni tantereeseen niin kuin kunnon maastopyöräilyssä pitääkin. Polkematta ei vaan pääse mihinkään. Neljänä kierroksena ajettu fillariosuus oli oiva mahdollisuus tehdä asioita koko ajan paremmin ja paremmin. Jokaisella kierroksella yritin jarruttaa mutkissa vähemmän kuin edellisillä kierroksilla. Jokaisessa kivikossa yritin löytää nopeamman linjan kuin aikaisemmin. Hain jatkuvasti optimaalista ajoa. Homma pysyi hyvin hanskassa. Tuttu pyöräosuus oli myös ainoa osuus, jossa olin päättänyt täyttää energiavarastoja kisan aikana. Otin Gutzyn geelejä 1kpl/kierros ja mukana pyörässä oli myös 0,7l pullo urheilujuomaa. Energiaa oli saatava niin, että vatsa on kuitenkin riittävän tyhjä juoksuosuudella.

Toista kierrosta oli ajettu noin puoliväliin, kun näin edessä Gislen selän. Kaverin ajosta näki nopeasti, että hän tulee olemaan tänään päivän nopeimpia pyöräilijöitä. Pääsin Gislestä nopeasti ohi ja en ajatellut jäädä siihen sen pitemmäksi ajaksi palloilemaan. Pyöräosuutta oli ajettu n. 16km, kun olin koko kärjessä. Käytännössä kisani alkoi vielä tässä vaiheessa kertaalleen. Fillaroinnin loppumatka olisi aikaa takoa eroa tulevaa maastojuoksua ajatellen. Toinen kierros sujui lopun osalta hyvin ja samoin kolmas kierros meni lävitse hyvällä intensiteetillä. Kovaa ajaminen maastossa vaatii paljon energiaa. Olin jo kolmen kierroksen jälkeen ajanut yli 10 minuuttia toisia kovempaa. Jalkaa alkoi painaa melko paljon viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Aloin siinä vähän huolestua juoksusta. Loppuun ajettuja jalkoja ei oikein saa palautettua juoksukuntoon puolikovallakaan maastopyöräilyllä. Niinpä otin vain isoimmat tehot pois viimeiseltä kierrokselta ja muutoin annoin mennä samaan tapaan kuin aiemmat kierrokset. Neljän pyöräilykierroksen ajat kertoivat tasaisen kovasta suorituksesta. Nopein kierros oli vain 45 sekuntia nopeampi kuin hitain kierros! Kolme kierrosta neljästä olivat myös nopeampia, kuin Imatra MTB:n voittajan ajat samalla 8,5km pätkällä tältä vuodelta. Tarkkoja aikaeroja tietämättäni pääsin suuntamaan kohti juoksuosuutta. Jonkin verran tietenkin osasin aikoja päässäni hahmotella. Jos saan 1,5 kierroksen matkalla 6min kärkeä kiinni, niin ehkä viimeiset 2,5 kierrosta toisivat vähintään 6min karkumatkan juoksuun…
Pyöräily takana 14 min muita nopeammin. Kuva: Heimo Hellsten

Kuulutuksen mukaan olin vahvasti kiinni kisan voitossa, kun saavuin vaihtoalueelle. Kypärä päästä, ajokengät jalasta ja pyörä telineeseen. Lenkkarit jalkaan ja lippis päähän ja menoksi. Kramppaavat etureidet, pohkeet, lähentäjät ja vatsa vaikeuttivat menoa melkoisesti. Vaivoin pääsin rannasta ensimmäisen mäen ylös. Jalat eivät olleet yhtään juoksutuulella. 10km maastojuoksu ja kroppa oli käytännössä juoksukyvyttömässä kunnossa! Mutta SM-kisassa mennään maaliin keinolla millä hyvänsä. Kilometrin jälkeen päätin vähän pysähtyä ja yritin venyttää jumeja vähän auki. Takareisien venytysyritys kariutui polvien suoristuttua ja etureisien ottaessa heti kiinni kramppiin. Etureisien venytyksen päätin sitten tehdä kyykistymällä. Suunnitelmana oli kyykkyyn ja ylös. Kyykkyyn kyllä, mutta ei ylös näillä jaloilla! 9km matkaa maaliin ja olen jumissa kyykyssä! Nyt saa olla etua sitten minuuttitolkulla, että homma hoituu kotiin. Konttaamisen kautta pääsin vaivoin ylös ja päätin, että seuraavan kerran mietin mitään tällaista kyykkäystä maalissa.
Juoksussa työpäivän tuntua - ei sitten mihinkään ilman kunnon käskystystä. Kuva: Heimo Hellsten

Reitin jyrkät nousut ja laskut olivat lihasongelmille myrkkyä. Varsinkin laskuissa olisi pitänyt päästä rennosti rullaamaan reisilihaksia vasten, mutta lihakset olivat täysin lukossa. Myös pohkeet ja sääret olivat lukossa. Alamäissä otin iskut vastaan jalkaterällä, pätkällä pohjetta, lonkilla ja alaselällä. Meno oli aivan kaameaa kiemurtelua. Toiveet 4min vauhdista tuntuivat toivottomilta. 2,8km kohdalla oleva järjestäjien huoltoteltta tuntui olevan ikuisuuden matkan päässä. Toisaalta teltan näkyminen oli myös mahtava juttu. Käytännössä 1/3 juoksusta oli taisteltu. Tein totaalisesti omaa juoksua. Vaikka aikaerot olisivat kiinnostaneet, niin niillä ei ollut mitään väliä. Minä en olisi päässyt enää sekuntiakaan kovempaa. Toivoin vain, että homma pysyy yhtään kasassa maaliin saakka. Jalat olivat niin huonossa kunnossa, että jokainen juoksuaskel rikkoi lihaskudosta aina vain lisää. Ala-asteen aikainen vatsaan pistäminen ja juoksun lopettamisen kipu oli ehkä 10% tämän juoksun kiputuntemuksista. Mutta suunnitelman mukaan mentiin eteenpäin. Tuntemuksilla ei ole väliä, jos jalat vain liikkuvat. Vain maaliviivalle pääsyllä oli merkitystä.

5km juoksun jälkeen kuulin isältäni, että olin lähtenyt juoksuosuudelle 8min karkumatkalla. Juoksuvauhtia oli pahasti kadoksissa ja en tiennyt kuinka hurjasti takaa tulevat kirivät eroa kiinni. Tuntui, että olisin edennyt kävelyvauhtia. Todellisuudessa ensimmäinen vitonen taittui n. 21 minuutissa, mikä on paljon parempi aika kuin uskoin. Toisen kierroksen juoksun jaoin mielessäni kolmeen osaan. Ensin oli päästävä huoltoteltalle, sen jälkeen oli selvittävä kaksi todella jyrkkää mäkeä ja loppuosan helpompi osuus oli juostava edettävä 4min/km vauhdilla maaliin, vaikka konttaamalla! Viimeisellä kilometrillä en voittoa suostuisi enää päästämään käsistä. Kroppaan koski, mutta suunnitelma pelasi. Alamäissä taiteilu meni jo melkoiseksi, koska oikeastaan koko alakroppa oli poissa pelistä. Jollain kantapään takanurkalla sain otettua iskuja vastaan ja laskin lantiota alaspäin, vähän kuin istuisin juostessakin satulassa. Pieni pyöräilyhenkinen juoksu mahdollisti ylämäkiosuuden läpäisyn ja pääsin juoksuaskeleella loppuosan helpommalle osuudelle. Kilometri enää maaliin ja oli loppukirin paikka. Pitkillä suorilla katsoin vielä taakse, ettei vaan ketään kisakaveria näy lähettyvillä. Maalin häämöttäessä asia varmistui, voitto tulee. Yleisen sarjan triathlonlajin Suomen mestaruus depyyttikesänä!
Ukko ja jalat valmiit - 10km kerran kesässä sattuu! Kuva: Heimo Hellsten

Maalissa erot olivatkin lopulta yllättävän suuria. Gisle saapui liki 10 minuuttia minun jälkeeni maaliin. Sami tuli kolmantena 15 minuuttia maaliintuloni perään. Jiri oli ihan heti Samin perässä liki samalla loppuajalla. Muut taisivat jäädä lähemmäksi 20 minuuttia. Näemmä juoksu oli vaikeaa myös muille, tai ehkäpä muut eivät suostuneet niin pitkään treenivapaaseen lihasvaurioiden kanssa kuin minä.
Tuore kisa-analyysi Gislen kanssa maalissa. Kuva: Heimo Hellsten

Loppuaika 2.40:53 oli minulta tällä radalla ehdottomasti nappisuoritus. Veto oli fyysisesti hyvä, mutta erityisen iloinen olen siitä, että pää toimi juuri niin kuin olin toivonut. Saa nähdä, milloin olen seuraavan kerran kisakunnossa tänä syksynä.

17 kommenttia:

  1. Tarpeeksi vähän kun on harrastajia niin aina natsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastajamäärät Suomessa ovat pyöräilyssä (1,2milj), triathlonissa, uinnissa ja juoksussa kovat. Eri asia on sitten SM-kisaan saapuvien harrastajien lukumäärä, joka on muutamissa lajeissa harmittavan alhainen. Kiinnostava kysymys onkin, että olisiko joku 5 miljoonasta suomalaisesta selviytynyt matkasta nopeammin. Tätä emme koskaan saa tietää. Vaikka SM-kisassa kilpaillaankin lähtökohdin sijoituksesta, on mahtavaa näin kilpakuntoilijana löytää uusia rajoja myös henkilökohtaisessa suorittamisessa. Tältä osin arvostan omaa suoritustani, kisakavereiden suorituksia ja kaikkia niitä, jotka syystä tai toisesta päättävät, etteivät kisaan osallistu. :)

      Poista
    2. Herra tai Rouva anonyymi vaan viivalle kokeilemaan :)

      Poista
    3. Risto Dufvaa lainatakseni: "Ei tarvitse olla maailman paras, riittää kun on paras paikalla olijoista." Kateellinen jossittelu on ihan turhaa. Vaikka viivalla olisi ollut kaikki suomalaiset, niin tuskinpa Ollin sijoitus tuosta kovin hirveästi olisi muuttunut, jos ollenkaan. Kaikilla oli mahdollisuus osallistua, halukkaat oli viivalla ja paras voitti...ylivoimaisesti. Onnea Olli huikeesta suorituksesta!

      Poista
  2. Hieno raportti ja todella kovaa oot mennyt erityisesti tuon fillarin! Onnittelut hienosta voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ensimmäinen triathlonkisa, jossa pyöräilyllä oli vahvempi rooli kuin sprinteissä. Tykkäsin.

      Poista
  3. Näin on, paras voittaa. Onnea kuninkuusmatkan voitosta!

    VastaaPoista
  4. Hehee, hyvä stoori. Olen otettu että pääsin tarkkailulistalle.😊 Tsemppiä jatkoon ja pikaista palautumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jiri. Todellakin olit ja olet tarkkailulistalla. Katson edelleen ylöspäin tri-kisoissa ja vankasti!

      Poista
  5. Nice!!!! Ihan mahtava MTB osuus, ei voi muuta kuin ihailla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä jalka pyöräpätkällä, mutta kokonaisuus vähän liikaa sen varassa. Jatkossa petrattava muitakin lajeja!

      Poista
  6. Ei hirveitä ennustajanlahjoja vaadita, jos povaa hyvää sijoitusta Olmille myös tuolta maastoduathlonin SM-kisoista. Siellä kuitenkin luvassa täysverinen ja vaativa XCO -rata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä mahtuuko Iisalmen reissu syksyn ohjelmaan. Juoksupuolella olisi työsarkaa, jos sinne tulee lähdettyä.

      Poista
  7. Onnea vielä mestaruudesta! Ja raportti oli hienoa luettavaa. Kyllä tuon juoksuosuuden tuskan pystyi aistimaan tänne asti :) Hienosti jälleen kerran sait itsestäsi irti maksimi(?)suorituksen silloin kuin pitikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaakko. Uinti saattoi olla alisuoritus jopa minulta, mutta muuten asiallinen veto. Tunnin kisakunnolla hyvää venymistä.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen