torstai 6. elokuuta 2015

Hauhon jokamiestriathlon 2015 - kilpasarjan voitokas kisaraportti

Puolen tunnin työ lähestyy loppuaan. Kuva: Jussi Suonio

"Tässä kohden pitäisi olla kisaa johtavan mukana", tokaisin vaimolle, kun ajelimme autolla pyöräosuuden kääntöpaikan kohdalla Hauholle tultaessa. Käytännössä tuo kisatilanne tarkoittaisi sitä, että minulla olisi mahdollisuus valita helppo peesipaikka ja säästellä juoksuun, tai sitten olisi vielä 5 kilometriä pyöräosuutta jäljellä tehdä eroa muihin kilpakumppaneihin. Jätin kisataktiikan hautumaan näillä ajatuksilla.

Viime vuotiseen tapaan Suomen rennoin triathlonkisa saatiin viedä läpi mainiossa säässä. Paikalle saapui reilusti yli 200 urhoollista jokamiestriathlonistia. Kaikki valmiina voittamaan itsensä ja pieni nippu niitä, jotka taistelivat myös hymyhuulilla täysillä muita vastaan. Kuuluin itse näihin kumpaankin kategoriaan. Vuoden takainen kuntosarjan voitto ja tarkkaan lasketut menestyksen kriteerit yhdistettynä vuoden treeneihin loivat mahdollisuuden taistella jopa koko kisan voitosta. Enhän minä tätä tavoitetta kehdannut kenellekään ääneen sanoa.

Lähdin uintiosuudelle märkäpuku päällä, vaikka uintimatka on Hauholla vain 200m. Monet kokeneet kaverit olivat jättäneet puvun pois ja uivat kisa-asullaan. Pohdin itsekin, että meneekö märkäpuvun käytön ajallinen hyötyni lopulta siihen, kun otan puvun päältäni ensimmäisessä vaihdossa. Puvun poisotto oli siis kisan yksi kriittisistä hetkistä. Olin laskenut, että pyöräosuudelle pitää päästä noin 30s päässä johtajasta, jotta voin vahvalla pyöräosuuden alulla saada kärjen kiinni ennen 5km kääntöpaikkaa.

Vuosi sitten uin koiraa, rintaa, tarzania ja seisoskelin mudassa. Tänä vuonna meni vähän paremmin ja taisin rantautua kilpasarjan kuudentena. Taktisesti otin märkkiksen heti maalle tulon jälkeen pois päältä ja juoksin se sylissä vaihtopaikalle.

Märkäpuku kainalossa kiireellä pyörän luokse

Kuulin olevani noin 30 sekunnin päässä kärjestä, kun sain ajokengät jalkaan, kypärän päähän ja pingoin Rose-fillarin kanssa pyöräosuuden alkuun. Edellä oli 4-5 kaveria, joista selkeästi johdossa oli Hypyn Erwin Borremans. Lisäksi välissä oli porukka, johon kuuluivat Osmo, Nikkilä, Hirsimäki ja Koski. Kolmen kilometrin pyöräilyn jälkeen kärkiletka oli koossa ja jatkoimme matkaa epämääräisellä vuorovedolla kohti kääntöpaikkaa. Vauhti ei ollut kova, vaan olisimme kunnolla ajamalla päässeet rutkasti kovempaa. Pidin kuitenkin malttini.

Tein oman vuoroni vetotöistä ja odotin kääntöpaikkaa. Näinhän taktiikkaan oli kirjoitettu. Kääntöpaikka tuli nopeasti ja pääsimme kääntämään pyörät kohti Hauhoa. Ehdimme ajaa vajaan kilometrin, kun iskun paikka tuli. Ensin Osmo kiihdytti vauhtia ja lähdin hänen peräänsä. Taakse tuli muutaman metrin väli ja Osmo sanoi: "nyt mennään". Otin keulapaikan, polkaisin muutaman napakan polkaisun ja huomasin olevani yksin irti muista 15m turvin. Nyt tai ei koskaan, oli paikka tykittää. Nenä kiinni ohjainkannattimeen, reidet pyörimään ja ajatukset kadenssiin. Vastaan tuli tuttuja ja seurakavereita ja kuulin paljon "Hyvä Olli!"- kannustusta. Se tuo aina voimaa, kun pääsee urheilemaan muiden ihmisten tsempatessa. Vilkuilin välillä mittaria ja nopeus oli usein yli 50km/h. Kilometrien kyltit tulivat vauhdilla vastaan ja vaihtopaikka lähestyi. Lopussa jouduin ohittamaan vielä yhden 40-kymppiä hissuttelevan pakettiauton. Availin ajokengät ajon aikana, mutta ehdin ottaa vain toisen kengän pois ennen, kun minun piti jo jalkautua. Toinen jalka paljaana kiirehdin toiseen vaihtoon Fillariosuus taittui aikaan 14:27, joka tarkoitti 43km/h keskivauhtia.

Triathlonpyörä viimeisen päälle, tämä tottelee, kun reisi käskee!

Pyöräilyn ja juoksun vaihto meni verrattain nopeasti, mutta huomasin, että kova yksinäinen pyörätykittely oli vienyt parhaan terän jaloista. Pohkeita kiristi ja suuri osa lihaksesta meni kramppiin juoksun alusta. Kuulutuksista kuulin, että eroa taakse on vain alle 20 sekuntia. Nyt ei todellakaan olisi aikaa mihinkään kramppivenyttelyihin, vaan lenkkarin on yksinkertaisesti liikuttava.

Pingoin loivaa ensimmäistä juoksukilometriä kramppeja vastaan ja hätäilin, että näinköhän tässä käy vielä köpelösti ja minut juostaan heittämällä kiinni. Jalat eivät vain toimineet. 1km kyltillä reitti onneksi kääntyi vähän laskuksi, jonka jälkeen tulee jyrkkä ylämäki. Laskussa pääsin vähän rullaamaan happea jalkoihin ja jyrkässä nousussa pääsee juoksemaan pyöräilylihaksilla. Sain pohkeiden krampit auki, kun juoksua oli takana 1,5km. Takaa kuului kuitenkin välillä Borremansin ja kavereiden ääniä ja yhtään ei voinut himmailla. "Yritän nyt johtaa ainakin 2km tolpalle saakka", pyörittelin ajatuksissani. Ehdin 2km kyltille ensimmäisenä ja eroa tuntui olevan taaksepäin vielä 10 sekunnin luokkaa. Hauhon viimeinen juoksukilometri on alamäkivoittoista ja siinä pääsee hyvällä jalalla tykittämään hyvällä vauhdilla eteenpäin. Olin päässyt kramppihuolistani ja laskettelin pyöräilijän "lennokkaalla" askeleella kohti maalia. Noin 500m ennen loppua tajusin, että kyllä se voitto tänään tulee, jos en satu nilkkaani lopussa pyöräyttämään. Lisäsin vielä vähän loppukirin tynkää ja pääsin kääntämään Hauhotalon nurkilta maalisuoralle. Käsi pystyyn ja voitto plakkariin. 3km maastojuoksuosuus vei lopulta aikaa 10:01, joka on minulle hyvä aika. Olen treenannut juoksua tammikuusta vain alle 20h ja luottanut treeneissä hermotuksen kehittämiseen. Resepti näyttää toimivan.

Voitto plakkarissa - vuoden projetki kruunautuu!

Loppuaikani oli 30:18, joka tarkoitti liki 4 minuutin petrausta vuoden takaiseen kisaani nähden. Käytännössä kaikki meni juuri niin kuin olin vuosi sitten loppuyhteenvedossa omiksi saumoiksi vuoden treeneillä laskenut. Sinällään olisi ollut hienoa vetää kisa alle 30min aikaan, mutta käytännössä kirivaraa ei minulla tässä kisassa paljon ollut. Toiseksi päivän kisassa kirmasi Borremans, minulle 15 sekuntia jääneenä. Kolmanneksi ehti Miikka Osmo, 23 sekuntia perässä.

Palkintokorokkeella päivän kolme nopeinta. Kuva: Tuomas Turunem

Iloinen triathlontapahtuma oli taas takana ja sama rento tunnelma kuin vuosi sitten sai jatkoa. Ihmiset nauttivat kisahuumasta ja yleisöä on reitin varrella tuomassa tunnelmaa. Tätä tapahtumaa ei voi kuin suositella äärimmäisen lämpimästi. Minulle kisa on jo nyt erityinen. Matalan kynnyksen kisana uskaltauduin vuosi sitten mukaan 5 päivän treenillä. Triathlonkärpäsen puraistua olen saanut liikunnalliseen elämääni rutkasti monipuolisuutta ja iloisia hetkiä kuluneen vuoden aikana. Tämä Hauhon kisa kruunasi tämän kesän triathlon-kokemukset. Nyt loppukaudesta vain nautitaan ja uskon kisaavani vain yhdessä triathlon-kisassa syksyllä Imartalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen