sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Habanero XCO 9.6.2013, Salo - podiumille

Tänään ajettiin huikea xco-kisa Salon Märynummella. Rata oli verrattain tekninen, mutta silti vauhdikas suurempien ylämäkien puuttuessa. Minusta tuntui, kun koko rata olisi ollut pelkkää alamäkeä. Kierroksen pituus oli rapiat 5 kilometriä ja kisassa rata kierrettiin kuudesti. Kovatasoinen ja haastava kisa siis!

Itselläni oli tänään vähän auringon pehmentämä tomaatti - olo, mutta onneksi ajo oli hetkittäin ihan mallikasta. Alamäissä olin pitkään pihalla nopeimmista ajolinjoista ja jäinkin kärkikavereille laskuissa aika reilusti.

Ensimmäisellä kierroksella jumituin alussa vähän pussiin taaemmaksi, mutta kierroksen päätyttyä olimme järjestyksessä: Henkka, Simo, allekirjoittanut ja seurakaveri Jerkku. Kisan edetessä sijoitukset tuntuivat jo asettuneen ja kolme kierrosta mentiinkin näillä askelilla. Taisi olla neljäs kierros menossa, kun Henkka oli joutunut kisan kärkipaikalta ketjun korjaushommiin. Niinpä Simosta tuli kisan johtaja ja minä valloitin kakkospaikan. Viides kierros alkoi näillä sijoituksilla. Pidin neljännellä kierroksella mielestäni ihan hyvää vauhtia, mutta yhtä-äkkiä viidennen kierroksen alussa Jerkku oli ilmestynyt kantaan. Tiesin heti, että Jerkulla on hyvä päivä tänään ja minun mahdollisuudet olisi peesailla aina maalisuoralle saakka. Pysyin melko hyvin kyydissä viidennen kierroksen ja Simokin alkoi näkyä edessä lähietäisyydellä. Ajattelin tuolloin vielä taistelevani vankasti kisan voitosta. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ero kärkeen oli vain muutamia sekunteja.

Putosin pian finaalikierroksen alussa maan pinnalle voittohaaveineni. Jerkku rullaili nopeasti Simon kiinni ja karkasi vakuuttavaan voittoon reitin ainoassa nousussa. Minä putosin kelkasta jo vähän aikaisemmin ja viimeinen kierros meni aika painimiseksi oman jaksamisen kanssa. Jerkku nappasi siis hienon voiton miesten sarjassa (laatuaan Jerkun ensimmäinen) ja Simo oli toinen. Minä saavuin maaliin kolmantena ja varmistin Hypylle kolmoisvoiton. Neljänneksi ajoi Medilaser-tiimin Vallu, jota on kiva nähdä myös täällä Suomen kisoissa pitkästä aikaa.

Tässä kisan tulokset:

1 Jeremias Holmberg HyPy 1:36:12
2 Simo Sohkanen TeamsSkins / HyPy 1:36:51 +0:39
3 Olli Miettinen TeamsSkins / HyPy / ROSE 1:37:12 +1:00
4 Valtteri Repo TeamMedilaser / P-P 1:37:47 +1:35
5 Perttu Pärssinen TeamMedilaser / P-P 1:41:00 +4:48
6 Pekka Niemi PoTa 1:43:42 +7:30
7 Juha Leinonen Vantaa 1:44:45 +8:33
8 Anders Blomster SV / Hi5Bikes.fi 1:45:56 +9:44
9 Olli Himanen CyclingElBurro 1:46:14 +10:02
10 Aki Kosunen TeamMedilaser / P-P 1:50:11 +13:59


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen