torstai 9. toukokuuta 2013

XCM-kauden avaus 11.5.2013 Rajamäellä

Kauden alku on todella lähellä! Emmin pitkään osallistumistani Rajamäen Skins MTB kisaan, koska kuntopuolen rakennus on vielä pahasti vaiheessa. Muutama päivä sitten tulin kuitenkin järkiini ja päätin avata oman kisakauden tulevana viikonloppuna. Viimeisimpien tietojen mukaan Rajamäen kisan kokonaismatka on 70km, joten ajettavaa riittää ja kevätkunto joutuu satavarmasti koetukselle.

Treeneissä en ole pahemmin keskittynyt tähän kisaan, vaan tavoitteet ovat ajallisesti paljon kauempana. Talven laiskottelun johdosta tärkeää perustyötä on treeneissä tehtävä vielä pari kuukautta. Edellisen lauantain simulaatiotreenin jälkeen pidin sunnuntaina lepopäivän. Maanantaina oli vuorossa paikallinen maastoyhteislenkki (50km/3h) ja tiistaina kävin pikaisesti kellottamassa Aulangon kilometrimäkeä. Ajoin mäen kolme kertaa ylös ja ajat olivat 2:51, 2:54 ja 2:52. Kesän 2012 ennätysaikani tuossa ylämäessä on 2:37. Kolmen minuutin maksimivedot ovat rankkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin. Näin ollen tiistaina jouduin jättämään treenin kolmeen mäkivetoon. Ukko ei vaan ole vielä valmis pitkiin koviin treeneihin.

Eilen keskiviikkona oli viikkotempopäivä. Edellispäivän mäkivedot verottivat vauhtia ja en saanut pitkähköä työpäivääkään oikein pois mielestäni tempovetoon mennessä. Aika Rastilassa oli maantiepyörällä 15:17 (keskivauhti hieman päälle 41km/h) ja keskiwatit näyttivät 348 wattia. Minun tempoajossa lienee jotain pielessä, kun ylämäet tulee ajettua 450-500 watilla, mutta alamäissä ja tasaisella löysään ajoa aivan älyttömästi. Tämä "vetävä" ajotyyli on peruja maastopyöräilystä, jossa ylämäkiin on normaalia käyttää paljon voimaa. Maastossa alamäissä harvoin pystyy polkemaan kovilla tehoilla ja tämä on johtanut siihen, että passailen ajoa myös tempovedoissa.

Tänään helatorstaina täällä Hämeenlinnassa on ihan armoton sadepäivä käynnissä. Saapi nähdä, että tuleeko viikonlopun valmistavasta treenistä tänään mitään, vai odottelenko suosiolla huomiseen. Pyörä on pestynä ja ainakin DR Z on valmiina kisaan. Toivottavasti ukko pystyy ulosmittamaan pyörän hyviä ominaisuuksia lauantaina! Nähdään siis Rajamäellä! Minun veikkaus on, että Team Skinsin ja Hypyn kaverit ovat aika vahvoja ylihuomenna..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen