Työmatkatempo – lentävä 200 m

Tapahtuipa tänään tiistaina työmatkalla ehdoton päivän piristys!

Olin normaaliin tapaan ajamassa työmatkafillarillani työpaikalta kohti kotia. Täällä Hämeenlinnassa on työmatkallani pari pientä mäen nyppylää. Ensimmäinen mäki nousee itään päin ajaessa junaradan ylittävälle sillalle ja toinen hieman myöhemmin Hätilän liikekeskukselle saavuttaessa.

Ajelin pyörälläni kohti kotia neljän aikoihin, kunnes jouduin pysähtymään Verkatehtaan kohdalla punaisiin valoihin. Hetken kuluttua valot vaihtuivat vihreälle. Starttasin tyylilleni uskollisena maltilla, mutta kuitenkin oletuksela, että ajaisin 70 metrin päästä alkavaan nousuun ensimmäisenä. Vielä mitä! Oikealta puski nuori, ehkä reilu parikymppinen, kaveri väkisin ohitse ja ajattelin, että mikäpäs siinä. 

Annoin kaverin mennä eteen ajamaan, kun näytti olevan kovin kiireinen. Hetkeä myöhemmin ensimmäinen ylämäki alkoi ja kaveri alkoi painamaan kampea ihan tosissaan. Ajelin siinä peesissä ja katsoin vähän ihmeissäni, kun kaveri oikeasti ulosmittaa kaiken, mitä kehostaan saa irti. Mäen loppupuolella jopa miehen tekniikka hajosi ja pää pomppi n. 30cm ylösalas jokaisella kampikierroksella. Yritystä oli vähintään 110 prosenttia! Ehkäpä myös muutamia maitohappoja pääsi kertymään tämän mäkiajajan jalkoihin?

Rullailin siinä perässä ehkä 350 watin tehoilla. Kieltämättä ajoimme mäen ns. normaaliin työmatkaliikenteeseen nähden ihan kohtalaista vauhtia ylös. Mielessä oli jo seuraava nousu, jossa voisi lisätä tehoja. Minulla ei ekassa mäessä kiire ollut, ja tiukan paikan tullen olisi reisistä löytynyt lisää liki 1000 wattia. 

Ensimmäisen mäen laella koin sitten yllätyksen. Olimme juuri mäen päällä ja ajattelin, että seuraavassa mäessä voisin vähän kiristää vauhtia. Vielä mitä! Mäen päällä kaveri nosti käden nyrkissä ilmaan ja alkoi heiluttamaan kättään lähes hallitsemattomasti! Ensin ihmettelin, että mikä hänelle tuli, kunnes tunnistin liikkeistä aidon tuuletuksen ilon. Kaveri otti tästä ”mäkikirin voitosta” kaiken irti. Kysäisin siinä pienen hämmennyksen jälkeen, että ”Tuliko voitto?” Siihen kaveri vastasi onnellisena, mutta hengästyneenä: ”Voitto tuli!”  Harmittavasti keskustelu loppui siihen, kun kaveri käänsi pyöränsä kaupan pihaan (ehkä kuntosalille) ja tuuletteli vielä muutamia kertoja jälkeenpäin.

Tuli muuten todella hyvä fiilis itsellekin tästä toisen ilon aidosta purkauksesta! Nauroin oikeasti ääneen koko loppu kotimatkan silkasta ilosta! Ehkäpä oli hyvä, ettei kaveri mennyt mäen alla tokaisemaan minulle: ”kumpi ensin mäen päällä?”. Tuollainen lause minulle on kuin punainen viitta härälle. Silloin ei enää peesailla. :)

Kuva: Jouni Uotinen