sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Harjoitteluvuoteni 2012, osa 6. Syys-lokakuun treenit



Harjoitteluvuoden viimeiset kaksi kuukautta ovat minun pyöräilykalenterissani syys- ja lokakuu. Vaikka pyöräilyvuosi oli tässä vaiheessa hyvin lopuillaan, niin nämä kaksi kuukautta ovat minun pyöräilykaudellani todella merkityksellisiä. Ajankohta sisältää kahdet SM-kilpailut ja samalla eri lajien kokonaiscupit ratkeavat lopulta syksyn kisoissa.
  1. Oma harjoitteluni oli elokuun lopulla romahtamaan päin. Pienen vauvan kanssa työarki lohkaisi ansaitusti suuren osan harjoittelusta pois. Käsiteltävä treenijakson sisälsi kaksi tärkeää kilpailua: syyskuussa tärkeänä päätähtäimenä oli XCM SM-kilpailut Hyvinkäällä. 
  2. Toinen tämän jakson tärkeä kilpailu minulle on Cyclocrossin SM-kilpailut Helsingissä lokakuun puolivälissä.  
Crossissa parasta on se, että siellä mennään todella koko matka alusta asti täysillä. Se on tunti todellista maksimia ja sitten pääsee pitkän kauden jälkeen ansaitulle offseasonille. Odotin molempia tärkeitä kisoja kovasti ja halusin pärjätä niissä. Elokuun jälkeen harjoitteluun oli tultava selkeä ryhdistäytyminen, jos mielisin kisoissa menestyä. Tässä jakson tavoitteet ja toteutumat:

Tavoitteet
Syyskuu 2012
Lokakuu 2012
Pyöräily (tunnit)
43
15
Muu harjoittelu (tunnit)
2
15
Pyöräilyn kilometrit
1400
560
Treenitunnit yhteensä
45
30
Toteutumat


Pyöräily (tunnit)
7,5
8,5
Muu harjoittelu (tunnit)
0
0
Pyöräilyn kilometrit
152
185
Treenitunnit yhteensä
7,5
8,5

Jep jep, se siitä ryhdistäytymisestä. Kaikkien aikojen pohjanoteeraustreenit pyöräilyhistoriassa! Silti pokkana cx-kisoihin mitalijahtiin.

Yhteenveto harjoittelujaksosta syys- lokakuu

Toteumataulukko kertoo karua kieltään jakson "harjoittelusta". Odotettua skarppausta elokuun lopun vähäiselle treenimäärälle en saanut toteutettua. Vietin pitkähköjä työpäiviä töissä ja lähes jokainen pyöräilylle vapaa ilta oli säiden puolesta todella sateista. Jätin lenkkejä väliin ja kohdensin niitä harvoja harjoitteluita tulevia kilpailuja ajatellen. Peruskuntolenkkejä en ehtinyt ajaa syys- lokakuussa yhtään kertaa. Syyskuu opetti minulle jälleen paljon itsestäni ja siitä, että millaiset treenit minua kehittävät. Ajoin kohtalaisen hyvän kilpailun XCM SM-kisoissa siihen nähden, että en ollut päässyt treenaamaan viikkoihin ennen kisapäivää kuin pari lenkkiä.

Lokakuun osalta tilanne jatkui harjoituksellisesti yhtä toivottomasti kuin edellinen kuukausi. Onnekseni viimeinen kisa oli jo kuukauden puolivälissä ja sain edes 4-5 tunnin treeniviikot alle ennen cyclocrossin SM-kisaa. Kaikki treenit oli myös tuolloin suunnattu suoraan kilpailuissa menestymiseen ja keuhkot saivat kyytiä intervallien mukana.

Paluu menneisyyteen: Syyskuussa mietiskelin, kuinka sateisena päivänä lenkki onnistuu asenteen kautta. Teksteissä oli myös yksi arvaus kysymykseen, kuinka saavuttaa kauden toinen kuntopiikki syksyksi? Lokakuun puolella jatkoin itseni parjaamista ja mietiskelin, että olenko pohjimmiltani vätys. Heti perään pääsin kokemaan, kuinka kokenut pyöräilijä tuntee itsensä ja milloin meno loppuu, kun rasvat uinuvat energiatalkoista.

YHTEENVETO HARJOITTELUVUODESTA 2012

Koko harjoitteluvuoden toteuma oli lopulta 416,5 tuntia harjoittelua ja 8296 lenkkikilometriä pyörällä. Harjoitteluvuoden 417 treenitunnin paketista pyöräilyharjoitteita tein 319 tuntia. Jäljelle jäänyt 98 tuntia kertyi juoksu- kuntosali ja hiihtoharjoitteluista. Kokonaistuntien osalta kertynyt lukema oli yli 200 tuntia vähemmän, kuin tavoitteeksi asettamani 622 harjoittelutuntia oli. Jouduin antamaan periksi erityisesti tasavauhtisista pk-lenkeistä ja ne tippuivatkin pois ohjelmasta oikeastaan Heinäkuun lopulla. Pyöräilykilometrejä oli kymmenen treenikuukauden jälkeen ajettuna lähes 8000 – tähän viimeiset kaksi kuukautta eivät tuoneet juuri apua. Ajoin viimeisten kahden kuukauden aikana pyörälenkkejä yhteensä 340km! Niinpä kokonaistavoitteesta pyöräilykilometrien suhteen (13600 km) jäin reilusti yli 5000 kilometriä.

Päätin kuitenkin, että kirjailen tuon kauden 2012 tilinpäätöstekstin vielä erilleen. Siinä käydään kriittisesti läpi harjoitteluvuoden onnistumista ja tuloksellista onnistumista kilpailulajeittain. Samassa tekstissä tulen antamaan itselleni kaudesta kouluarvosanan.

Tähän tekstiin liittyvät seuraavat blogitekstit:

2 kommenttia:

  1. Taisit jossain vaiheessa kirjoittaa, että lähestyt sitä rajaa jolloin homma ns. toimii. Eli kymmenentuhatta tuntia alkaa täyttyä?

    Ihan vaan sillä, että vaikka kahdessa kuukaudessa tuli 16h treeniä ja silti SM-mitali, niin on jotain pohjiakin alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erinomainen kommentti. Muistat aivan oikein ja se on fakta.

      Pohjilla on suuri merkitys. Tämä on tärkeä osa urheilijan elämääni. Minun tapani on urheilla 20 vuotta noin 500 tuntia vuoteen ja jatkaa lajia onnellisena pitkään eteenpäin - ei yksinkertaisesti ole mitään lopetettavaa, vaan laji on elämäntapa.

      Mieluummin siis näin, kuin 10 vuotta 1000 tuntia ja pelkkä ajatuksin lajista saa olon ikäväksi.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen