maanantai 22. elokuuta 2011

Syksyn suunnitelmia

Alkusyksyn kisakausi on vauhdissa ja meikäläinen vain luumuilee kotona! Mitähän sitä on tällä kertaa mielessä.. senpä kun tietäisi.

Otin tänään vihdoin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin tulevaksi viikonlopuksi mara-cupin kisaan Nuuksioon. Luukissa siis nähdään! Taitaa muuten olla ensimmäinen maraton-kisa tänä kesänä, uskomatonta.

Kunto on jälleen arvoitus, kun pk-lenkkejä en ole ajanut viikkokausiin. Melontatreenit ovat motivoineet enemmän ja varsinkin puolikkaiden tai 3/4 eskimoiden teko on ollut kovassa huudossa.
Viikonloppuna oli laitettava jo sukellusmaski naamalle ennen pulikointia:
Melontojen ansiosta ylävartalossa on alkanut tuntua minimaalista kehittymistä.

Välillä on tullut onneksi istuttua myös pyörän selässä. Muun muassa tuossa viikko sitten kävin ajamassa (pitkästä aikaa) tempopyörällä paikallista viikkotemporataa. Tempopyörän ajoasento on vaan sen luonteinen, että minun on vaikea saada matalasta ajoasennosta parhaimpaani irti. Toinen ongelma ovat nuo maantiet, koska niissä ei ole mitään maastofillaroinnista tuttuja palautumispaikkoja, kuten: kivikkoja, juurakkoja tai jyrkkiä laskuja. Niinpä tempossa "ylikovaa" ajetut hetket kostautuvat hetkessä. Maastossa sitä vastoin voidaan mennä vähän väliä punaiselle ja sitten palautella jo mainituissa pakollisissa kohdissa. Tempopuolella olisi siten paljon kehittymisen varaa. Rastilan lenkki taittui vajaa viikko sitten aikaan 14:40. Aika syntyi tuottaen hieman yli 370W keskiwatit.

Jep, mutta jos ei ennemmin tule kirjoitettua, niin palataan asiaan viimeistään Nuuksion jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen