sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Opinnot lähenee loppuaan..

..ja sehän tietää vain yhtä asiaa. Vihdoin pääsee keskittymään työpäivän jälkeen kilpailijan kannalta siihen tärkeimpään asiaan, eli treenaukseen!

Gradu on tosiaan menossa viimein lopulliseen palautukseen ja tämä tapahtunee joko huomenna tai ylihuomenna. Tämä viikko muutoinkin on (pääsiäisestä lähtien) mennyt aika tiiviisti kyseistä ihanuutta väänteässä. Nyt sitten vihdoin näkyy tunnelin päässä valoa ja jopa aika kirkasta sellaista. Treenaukseen tämä tarkoitti sitä, että keskiviikosta aina lauantaihin saakka tuli opintojen takia treenitaukoa. Tämä taas johti siihen, että elimistö oli aivan totaalisen pihalla eilisellä fillarilenkillä, ja sykkeet pomppi ihan minne sattuu. Harvemmin on tullut luumuiltua ilman liikuntaa noin pitkää aikaa putkeen ja elimistökin oli asiasta ihan ihmeissään.

Tänään on edessä hieman kuntotestiä Velotronilla (joka on muuten aika pätevä laite näihin wattitestaushommiin...) ja siitä sitten nähdään, millä tasolla ukko nyt on. Samalla tullaan näkemään se, että paljon aamun pieni "vauhtileikittely" maantiepyörällä vaikuttaa tuloksia alentavasti.

Mikäli olen testin mukaan edes teoreettisesti kunnossa, niin ehkä jopa kerron jotain tuloksia täälläkin; tätä tosin hieman epäilen. Tätä perustellaan sillä, että tuli levättyä nuo neljä päivää. Ja kaikkihan tiedämme, että ei se kunto lepäämällä kohoa. Muutoin Suomessa oli aika älyttömän paljon uskomattoman kovakuntoista porukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen